"Olipa hikiset neuvottelut!"
Näin aikoinaan aloitti puolueosaston puheenjohtaja joka ainoan kokouksen ja tilaisuuden korostaakseen omaa tärkeyttään ja pitääkseen kiinni omasta johtavasta asemastaan. Rauha hänelle.
Tämä sama mies tuli mieleeni, kun uteliaisuuttani katsoin ohjelmat Antti Rinteestä ja Li Anderssonista.
Kummankin haastattelussa painottui oma erinomaisuus, aseman raskaus ja suuri vastuu, jonka en yhdenkään nykypoliitikon kohdalla ole havainnut todentuneen.
Kaikki on päinvastoin palkittu hulppeilla sopeutumiseläkkeillä ja jäsenkirjaviroilla, tähän asti.
Sitä minä vain tässä ihmettelen, että jos puolue on vain sen puheenjohtaja, niin mitä virkaa niillä jäsenillä on.
Minulla on se käsitys, etteivät ihmiset halua olla vain politiikan objekteja. Ja jotta heistä voisi tulla sen subjekteja, valtaa ja vastuuta pitäisi jakaa.
Tähän nepotistinen puoluediktatuuri ei ole valmis. Sen laki on, että kourallinen poliitikkoja saa sopia ja päättää kaikista lehmänkaupoista. Se
joukko mahtuu tila-autoon, mutta ei sentään sen takakonttiin.
Keskustelua ei haluta käydä. Aktiivisena ihmisenä olen saanut tämän usein huomata.
Bannia paukkuu heti, jos uskaltaa olla eri mieltä ja haluaisi asioista keskustella. Näin sekä Naamakirjassa että Twitterissä.
Jos menet livenä tapaamaan poliitikkoa makkaran ja kahvin tuoksulla kutsuvalle vaaliteltalle, niin ehdokas kääntää sinulle selkänsä ja avustajat hissaavat sivummalle säteilevän hymyn tieltä.
Yksilönpalvonta on vallankin tulevien eduskuntavaalien alla tullut korostetusti esille. Mediapoolin tahdosta
näistä väenvängällä yritetään tehdä pääministerivaalit, vaikka kaikkia puheenjohtajia ei edes julkisiin keskusteluihin päästetä.
Tämänkö piti olla parlamentaarista demokratiaa?
Sinunko piti olla se, joka päättää?
Oletko sinä politiikan subjekti vai objekti?
Valtaa ei anneta. Valta otetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti