lauantai 23. helmikuuta 2019

Totalitarismin askelmerkit

Kuva: 
Iiro Arvola:
NATO

Eilen 23.2.  kolmosella oli haastattelussa Persujen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja viime lopuksi hän valitti sitä, että ihmiset valittavat.

Generalissimus on jo sillä tasolla, ettei enää saisi edes epäkohdista puhua. Pitäisi vain tyytyä ja kärsiä hiljaa.

Eikä Halla-aholla itsellään  varmaan koskaan ollutkaan mitään valittamista. Ei ole tarvinnut nälkää nähdä.

Teot ratkaisevat

Hyväksymällä vallitsevan tilan hän itse asemoi itsensä oikealle taantumuksen riveihin. 

Aivan äärilaitaan, kun ottaa huomioon hänen mielipiteensä veroista, köyhistä ja vasemmistosta.
Halla-ahon mielestä ihmisillä ei ole valittamisen aihetta, vaikka Suomessa tälläkin hetkellä elää:

- 150.000 lasta köyhyysrajan alapuolella
- 500.000 eläkeläistä kitkuttaa köyhyysrajan alapuolella
- 500.000 suomalaista tekee töitä 9€ ruokarahalla
- maassa on noin 7000 koditonta
- Tuhansia ihmisiä seisoo leipäjonoissa ja
- 560 000 velallista roikkuu löysässä hirressä ulosotossa.

Keskustelua aiheesta fb-seinälläni:

Minä olen kaiken mitta.

Näistä tosiasioista Halla-ahon kannattaja Ossi Qvist viis veisaa. Hänen mielestään "Halla-Aho on oikeassa, nykyään valitetaan asiasta kuin asiasta. Kuitenkin meillä suomalaisilla on asiat melko hyvin. Itse olen kokenut sota-ajan, ollut työtön , elänyt köyhyydessä jne. Kaikesta olen selvinnyt ja vaikka edelleen kuulun köyhällistöön olen tyytyväinen elämääni."

Vastauksena hänelle: Tapa, tapa itses. Kuolethan sinä kumminkin.

Helena Saukonpään kommentti:

...ehkä olet selvinnytkin ja siksi ala ihmeessä auttamaan muita, niitä heikompiasi, jotka eivät selviydy! Etköhän ole sen verran velkaa  toisten vaikeuksien mitätöinnistä.


Rahat Natolle ja kuolemankauppiaille

Militarismi on olennainen osa Halla-ahon  ajattelua, samoin kuin ryssäviha.

Natokin kelpaa oikein hyvin, vaikka siihen yritetäänkin ajaa sammutetuin lyhdyin.




Yhteenveto Antti Järviseltä

Halla-aho on mädättäjä ja kaiken uuditamisen vastustaja. Edustaa pahinta mahdollista taantumuksellisuutta yrittämällä palauttaa  1930-luvun Suomeen, eikä ole yksin siinä pyrkimyksessä. 

Äänestäkööt persuja, kuka haluaa lisää kurjuutta ja vihaa Suomeen. 



4 kommenttia:

  1. Lokakakampanjan on tietysti vaaliin alla sallittua,mutta valehteleminen ei.Kurjuuden lisäämistä perussuomalaiset nimenomaan vastustaa.Eikä Halla-aholla ole ryssä vihaa,sekin on valhetta.Jos on avoinna ,rehellisesti silmät auki kehittyvän EUn turvallisuuspolitiikan edessä,se ei ole mitään vihaa.Ja Suomessahan on asiat suht hyvin vielä,jos verrataan moneen muuhun maahan,jossa asioita on hoidettu vielä huonommin.Jussi on siinäkin oikeassa.Ja siinäkin hän on oikeassa ,ettei Suomi voi olla koko maailman sosiaalitoimisto,hoidetaan omat ensin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka moni persu äänesti indeksisoopaa, eli eläkkeiden leikkausta vastaan? Vastustavat kurjuuden lisäämistä ja olivat juuri luvanneet, että vanhuksilta ei varmasti leikata, joten varmaan kaikki.

      Tosin kyllähän noita lupauksia ettei jostain leikata, ja sitten ettei jostain ainakaan enää leikata vähän joka hallituspuolueelta.
      Olisikohan tuo Jussin agenda kuitenkin vain huulten heiluttelua.
      Sanat lupaavat, mutta teot puhuvat! Ja niinpä YKSIKÄÄN persu ei äänestänyt leikkausta vastaan. Tarkista itse.

      Jos et tajua vieläkään, että olet ns. "hyödyllinen idiootti" (termi lienee tuttu) ja puolustat kansallissosialistia, niin tuskin mikään uskoasi muuttaa.

      Halla-Aho todennäköisesti muuten laskee minut ihmisiin, josta tulisi eroon,enkä puhuu pois lähettämisestä. Ja ei, en ole juutalainen tai muslimi vaan jotain ihan muuta mitä vihaavat. Äläkä viitsi yrittää mulle järkeistää useiden persujen yhteyksiä äärioikeistolaisiin rikollisryhmiin.

      Poista
    2. Mainittakoon vielä, että jos se, että jossain muualla on asiat huonommin tarkoittaa, että kaikki on hyvin eikä ole syytä valittaa, niin maailma olisi mahtava paikka, paitsi sille yhdelle jäljelle jäävälle maalle, niin surkealle, että missään ei ole paremmin.

      Poista
    3. Mainittakoon vielä, että jos se, että jossain muualla on asiat huonommin tarkoittaa, että kaikki on hyvin eikä ole syytä valittaa, niin maailma olisi mahtava paikka, paitsi sille yhdelle jäljelle jäävälle maalle, niin surkealle, että missään ei ole paremmin.

      Poista