Kuva: Iiro Arvola
Jo varhain 1956, ollessani seitsenvuotias, ymmärsin isäni ja naapurin kasvoista, että maassa on tekeillä jotain suurta ja myös pelottavaa.
Muistan isäni sanat: "Kunhan ei taas tulisi sota."
Oli käynnissä yleislakko ja siitä lähtien olen ymmärtänyt, että kansan voima on joukoissa.
Kun hyväksyin kolme vuotta sitten kutsun ruveta Kansalaispuolueen asiantuntijajäseneksi, minua kannusti ajatus laajasta liitosta, joka kokoaisi yhteen ihmiset kansanvallan ja rauhan puolesta.
Minua kiinnosti ajatus, että olisi mahdollista kumota nepotistinen puolediktatuuri, joka ei perustu kansanvaltaan.
Sitä järjestelmää ohjaa verovaroin ylläpidetty puoluelaitos, jossa toimitaan demokraattisen sentralismin ehdoilla. Johto täydentää itse itseään kaltaisillaan.
Kansalaispuolueen idea oli suora demokratia. Sen julkilausuttu periaate oli, että valitut kansanedustajat ovat suoraan vastuussa äänestäjilleen ilman puolueapparaatin tiukkaa kontrollia, jolla valta kerta toisensa jälkeen uudistaa itse itsensä.
Idean isä ja liikkeen perustaja oli pitkäaikainen valtiomies Paavo Väyrynen. Koska sääntöjen edellyttämiä parlamentaarikkoja ei joukossa vielä ollut, liikkeen jäseniksi kutsuttiin runsaat kolmekymmentä yhteiskunnan eri alojen asiantuntijaa ja aktiivia.
Kiireellä ryhdyttiin nimienkeräykseen yhdistyksen saamiseksi puoluerekisteriin. Se onnistuikin.
Kiireellä ryhdyttiin nimienkeräykseen yhdistyksen saamiseksi puoluerekisteriin. Se onnistuikin.
Varsin pian saatiin kuitenkin huomata, että tuoreen puolueen sisään oli syntynyt fraktio. Se alkoi kammeta kaikessa hiljaisuudessa liikettä perinteisen puolueen suuntaan.
Eikä aikaakaan, kun jo oltiin lakimiesten puheilla ja raastuvassa. Siinä sivussa hoidettiin valtavin ponnistuksin presidentinvaalit ja Paavo Väyrynen yritti vielä kerran paluuta Keskustaan. Siinä kuitenkin pahasti epäonnistuen.
Kansalaispuolue oli menetetty ja kiireellä polkaistiin pystyyn Seitsemän tähden liike, johon nopealla aikataululla kerättiin nimet puolueen rekisteröimiseksi. Sekin onnistui.
Vaalit tulevat ja ehdokashankinta käynnistyi. Suurin osa ehdokkaista on rekrytoitu Väyrysen puhetilaisuuksien yhteydessä. Kun valmiit listat oli toimitettu vaaliviranomaisille, ei yhteisiä kokouksia tai neuvotteluja, puhumattakaan säännöissä olevasta jäsenäänestyksestä ollut järjestetty.
Puolueen ohjelmaksi on julistettu joukko hyviä ja kannatettavia periaatteita:
● Puolue kannattaa Suomen puolueettomuutta ja sotilaallista liittoutumattomuutta.
● Se vaatii hallittua maahanmuuttopolitiikkaa ja EU:n kehittämistä jäsenvaltioiden itsenäisyyttä vahvistaen.
● Kotimaan politiikassa keskeinen paino on keskittävän metropolitiikan vastustamisessa.
● Lisäksi tähtiliike julistaa toimivansa köyhyyden poistamiseksi.
Äärimmäisen kiireen saattelemana vaaleihin mennään hajanaisella ja sekalaisella joukolla. Tuskin kukaan tietää mitään kokonaisuudesta: Minkä puolesta ja mitä vastaan. Luultavasti myös ohjelma on monilta jäänyt silmäilyn tasolle.
Alkuperäisiä asiantuntijajäseniä ei enää juuri ole mukana. Osa on jättänyt uppoavaksi arvioimansa laivan. Osa on autettu lankkua myöten mereen.
Reaalisesti olemassaolevan Tähtiliikkeen vahvat sympatiat löytyvät politiikan äärioikealta laidalta. Kun katsoo ehdokkaitten vaalisivuja, voisi helposti kuvitella joutuneensa perussuomalaisten joukkoon.
Vain yksi vasemmistolainen tähtiehdokas löytyy joukosta.
Kaiken kruunaavat tähtiehdokkaat Ilja Janitskin ja Peter Fryckman. Kumpikin monissa liemissä keitetty, lakituvistakin tuttu.
Kuvitteleeko Paavo Väyrynen tällä rakennelmalla luovansa uuden, kansanvaltaisen Suomen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti