Taisi olla joskus 70-luvulla, kun Suomessa syntyvyys notkahti. Silloin Helsingin kaupungin bussien kyljissä oli Väestöliiton mainoksia, joissa houkuteltiin lapsien tekoon.
Itsellänikin oli tuolloin haaveissa pieni ihmisalku. Kello tikitti ja viestiä tuli tähtien takaa.
Olin silloin jo varsin tietoinen maailman lasten tilanteesta eli siitä, että kaikki eivät synny kultalusikka suussa.
Siskoni oli tuolloin töissä lastenkodissa, istuin tovin pienen pojan kanssa talon rappusilla juttelemassa. Kun lähdin, poika juoksi pitkään pölypilvessä auton perässä. Sillä hetkellä päätin, että minä en omia lapsia tee, koska maailmassa on niin paljon lapsia vailla vanhempia.
Lopulta kaipaus kasvoi kuitenkin niin suureksi, että päätin, että myös minulla täytyy olla oikeus yhteen lapseen. Hänet sain ja onneni oli täysi.
Nyt jälleen on syntyvyys Suomessa alentunut sille tasolle, että väki vähenee. Syitä on monia. Niitä on etsitty yhteiskunnasta, sen turvattomuudesta ja huonosta sosiaaliturvasta. Niin myös yksilön itsekkyydestä ja hedonismista. Vai olisiko syynä sperman laadun heikkeneminen. Syytä voisi myös etsiä jopa nuorten ihmisten käyttämistä masennuslääkkeistä, jotka tunnetusti hävittävät myös libidon.
Maailman köyhiä syytetään vastuuttomasta lisääntymisestä, vaikka edelleenkin syy lasten monilukuisuuteen on siinä, että köyhä kuvittelee lapsista olevan hänen vanhuutensa turva. Se ainoa.
Rikkaiden lisääntymiseen on liitetty ainoastaan huoli siitä, jos he eivät lisäänny tarpeeksi, niin köyhät valtaavat maailman. Kuitenkin on selvästi osoitettu, että elintason nousun myötä perheisiin syntyy vähemmän lapsia. Tässä katsannossa paras ratkaisu maailman väestöongelmaan olisi siis köyhyyden poistaminen.
Väestörakennetta on tarkasteltu Suomessa myös sillä dimensiolla, kuka maksaa kenenkin eläkkeet. Työeläkerastot pullistelevat, mutta raha käytetään edelleen rahastojen kartuttamiseen. Kun sodan jälkeiset suuret ikäluokat tulivat työelämään, eläkekassat karttuivat niin että niistä on riittänyt varoja myös myöhempien sukupolvien varhaiseläkkeiden maksamiseen.
Kohtuullista olisi, että edes ne eläkkeet pantaisiin maksuun, joiden kertymistä aikoinaan leikattiin. Joidenkin nuorina työelämän aloittaneille tämä merkitsi jopa kymmenen vuoden eläkekertymän pistämistä parempiin tarkoituksiin.
Kansaneläkkeellä kituuttavien kohdalla tämä on merkinnyt leipäjonoja ja jopa sen arpomista, ostaako tuloillaan ruokaa vai lääkkeitä.
Päättäjät sanovat, että meillä ei ole varaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien eläkkeiden korottamiseen. Ja kuiten on varaa panna miljardi toisensa perään hyökkäysaseiden hankintaan ja sodan lietsomiseen.
Syntyvyyden väheneminen on jälleen pannut päättäjät kääntämään päänsä eläkeläisiin. On jo ehdotettu, että eläkeikää pitäisi jopa nostaa seitsemäänkymmeneen, jotta eläkekassat karttuisivat.
Tätä ehdotusta hellivät eivät ole ehkä tulleet lainkaan ajatelleeksi, ketkä silloin pyyteettömästi, ilman palkkaa omat voimansa, aikansa ja rahansakin uhraavat vanhukset huolehtisivat lapsiperheiden hyvinvoinnista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti